Olipa kerran PompDeLux

comment 1
Yleinen

Kirpeänä, pakkasta enteilevänä iltana sain pitää meillä lastenvaatekutsut. Sytytin tuoksukynttilät palamaan, laitoin kodin järjestykseen ja kattauksen kuntoon. Pian ihana Kristiina PompDeLuxilta tuli ja toi koko valtaisan kavalkadin mitä herkumpia vaatekappaleita omaan olohuoneeseeni. Pikkuhiljaa tupa täyttyi tusinasta iloisia rouvia. Tuote-esittelyn ja herkuttelun lomassa valittiin omille taivaan taimille ne kaikkein ihanimmat ja totta kai tarpeelliset vaatetukset. Tämä emäntä päätyi – itsensäkin yllättäen – tilaamaan tytöilleen muun muassa Angers-tunikat, koska ne mätsäsivät niin hyvin aiemmin hankittujen Pompin hameiden kanssa. Sinapinvärisiä hameita, sukkiksia ja neulepaitoja oli myös tämän syksyn mallistossa. Ajattelin, että näitä ei muualta taida löytyä, niimpä niitäkin piti sitten vielä tilata 🙂

Angers Little PompDeLux

kuva: pompdelux

harrisville PompDeLux

kuva: pompdelux

Angers PompDeLux

kuva: pompdelux

Olen aina ihmetellyt, mistä PompDeLux löytää niin makeita kenkiä kuvastoonsa. Kysyinkin asiaa esittelijältä ja häneltä sain pari linkkiä, mistä kenkiä voi tilata: Growing feet ja pikkujalat.fi. Vaatteista en kuitenkaan turise sen enempää, vaan pääosan tässä postauksessa saavat pöydän suolaiset ja makeat antimet. Tämä siksi, koska rakastan niiden parissa tuunaamista ja tuunaamista.

Näille kutsuille päätyi lopulta seuraavanlainen valikoima: Pinterestin kuvasta inspiroituneena brie-avocado-pekonileivät ja Valion versosalaatin inspiroimana salaatti hurmaavan appelsiini-basilikakastikkeen kanssa. Makeisiin tarjoiltaviin idea lähti kauniisiin kuviin perustuen myös Pinterestistä, ja päädyin lopulta seuraavanlaiseen comboon: popcorn-kuorrutteiset blondies-kuppikakut, pätkisjuustokakku ja pikkuruiset karkkicoctailtikut.

Versosalaatti

Salaattiin lisäilin ohjeen ulkopuolelta omasta maasta viinisuolaheinää ja lisäksi tummia viinirypäleitä. Salaatinkastike oli taivaallisen hyvää, sen tein melkein ”yksyhteen” ohjeen mukaan. Ripaus pippuria ja suolaa piti toki mukaan heittää.

brieavocadopekoni

Näihin leipiin ei ollutkaan sen kummempia ohjetta, vaan kuvan mukaan mentiin. Yhdistelmä on herkullisen pehmeä, suosittelen kokeilemaan!

tarjoiltavat popcorn muffinsit pätkisjuustokakku

Makeista herkuista suosituin taisi olla pätkisjuustokakku. Ohjeesta poikkesin tälläkin kertaa, koska en välitä keksi-voi-pohjasta. Tein tilalle unelmatorttupohjan ja leikkasin sen irtopohjavuoan muodon mukaan. Maku oli samettisen sileän mintuntäyteinen suklaapommi 🙂 Helppo ja hyvä kakku. Popparipäällyste kuppikakkuihin oli huikeanhelppo yhdistelmä makeaa ja suolaista. Ohje kokonaisuudessaan löytyy täältä>.

karkkicoctailtikut

minivaahtis + pingviiniminttulaku +minivaahtis + kettukarkin puolikas = karkkicoctail

Juomapuolella mentiin punaisella boolilla, tummapaahtoisella kahvilla ja Rooibos-teellä.

punainen booli

ohje: puolet ja puolet Schweppesin Russchian -limsaa Juissin sekamehujuomaa karpaloita tai valkoviinimarjoja

Kiitos Pompin Kristiina ja kiitos vieraat, ensi syksynä jälleen meille samoissa merkeissä? 🙂

1 kommentti

  1. Minru says

    Onni oli olla pöydän ääressä eikä vain tyytyä näihin veden kielelle ja Kuolan poskelle valittaviin kuviin🙈 pätkiskakku awww!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s