Tahnoista tahnoin

Jätä kommentti
kattaus / ruoanlaitto

Jatketaanpas mökkireissusta kertomista vielä meidän ruokailuihin liittyen. Meitä oli oikea rouvaskööri mökkeilemässä ja yhdessä pähkäiltiin parhaimmaksi tavaksi se, että pareittain valmistetaan ruoat tälle iloiselle joukolle. Niimpä parini kanssa seikkailtiin Pinterestissä, Kinuskikissan sivuilla ja monilla muilla inspiroivilla nettiportaaleilla herkullisia iltapalavaihtoehtoja etsien. Viimein päädyimme tekemään paria erilaista tahnaa paperipussileipien päälle. Mietimme myös, että on kiva tulla syömään, kun leivät on valmiiksi tehty. Tältä leivät sitten näyttivät tahnoineen.

tahnaleivät

Vasemmanpuoleinen leipä on lohitahnalla höystetty. Resepti meni suunnilleen näin:

muutama sipulin varsi

1 prk raejuustoa

250g lämminsavulohta

1,5 dl kermaviiliä

2 kovaksi keitettyä munaa

3 rkl silputtua tilliä

suolaa ja pippuria.

Tahnojen kanssa ei tosiaan ole niin just noiden määrien kanssa. Ainekset vaan sekaisin ja maistamalla löytyy paras kokonaisuus.

Oikeanpuoleisella leivällä on kinkkutahna. Siihen meni seuraavia aineksia:

200 g tuorejuustoa

1 rkl sinappia

200g pienenpieniä savukinkkukuutioita

1/2 dl persiljasilppua

tahnaleivät

Valitse leiväksi jokin rapeakuorinen paperipussileipä 🙂 Ruisleipä oli myös hyvää erityisesti kinkkutahnan kanssa. Tässä porukassa suosioon nousi yllättäen kinkkutahna, vaikka oletimme tottakai lohitahnan olevan se parempi vaihtoehto. Mutta näin tällä kertaa.

mökkikattaus

Kattaus inspiroitiin paikan päällä, (erittäin hätäisesti) mukaan ottamistani tarvikkeista. Hauska kokonaisuus niistä saatiin aikaan näihin mökkiolosuhteisiin. Nimilapuksi laitoimme leveän jäätelötikun, sen alle pienen paperipitsiliinan ja ruudullisen servetin.  Juomana oli sama booli kuin PompDeLux-kutsuillani aiemmin ja laitoimme ylijääneet tahnat tarjolle jos jollain nälkä olisi kovempi kuin kahden leivän kokoinen. Lautasten ympärillä kiertää ja pöydällä luikertelee valkoinen serpentiini.

Sattuipa sitten niin, että tällä viikolla sain olla mukana Tupperware-kutsuilla. Kutsujen esittelijä oli ihan huikea tapaus, ja valmisti meille mitäpäs muutakaan kuin kinkkutahnaa. Ainekset olivat hieman erit mitä meidän käyttämämme, mutta suutuntuma oli huomattavasti parempi. Tähänhän oli syynä se, että esittelijä teki koko tahnan Tupperin Smooth Chopperilla, mikä pilkkoi ainekset hienonhienoksi tahnaksi. Katso huvikseen esittelyvideo tästä, jos asia kiinnostaa enemmänkin. (Mitään provikoita tästä en saa,) mutta meidän tahnat tullaan valmistamaan tällä samanmoisella vekottimella, koska innostuin tilamaan kyseisen Chopperin esittelijän innoittamana. Minullahan oli valmiina jo Tupperin yrttisilppuri, joten selvisin pelkkien lisäosien tilauksella. Hihii, Tupperit. Love them forever, vaikka (täytyy myöntää) epäillen lähdinkin kutsuille.

Mutta semmosia tahnajuttuja tällä kertaa. Totesin kyllä, että tahnat ovat erittäin hyvä vaihtoehto perinteiselle margariini-kinkku-juusto yhdistelmälle. Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan!

jouluntunnelmaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s