Pallomaha Pariisissa, osa 1.

Jätä kommentti
Matkailu

Hullujen päivien hulinoissa tuli varattua lennot keväiseen Pariisiin. Takana oli ajatus lähestyvästä 10-vuotishääpäivän juhlistamisesta. Saatiin lastenhoitokuviot pikaisesti järjestymään ja päästiin kaksin matkaan. Kummallakin oli ollut haave pariisinreissusta ja nyt laitettiin haaveet toteutumaan kun oli hyvä (teko)syykin 😉 Meillä olisi pidennetty viikonloppu aikaa tutustua kaupunkiin ja samalla olla kaksin pitkästä aikaa. Eikö kuulosta aika täydelliseltä 🙂 Pienenä hidastimena toki oli jo muhkeisiin mittoihin kasvanut masuni ja se mukanaan tuomat vaivat. Lennotkin jännittivät eri tavalla kuin ennen, olihan viikkoja täynnä jo 30.

pariisin opas


Hotellin valintaan käytettiin monta iltaa ja kyseltiin jo Pariisissa käyneiltä vinkkejä, miltä alueelta hotelli kannattaisi varata. Pariisihan jakautuu useampaan eri arrondisementiin, ja kullakin alueella on omat ominaispiirteensä. Kaikkien pähkäilyjen jälkeen päädyttiin Hotel Douquesneen Eiffel-tornin läheltä (1. arrondisement), mikä ei kuitenkaan osoittautunut ihan nappivalinnaksi. Alueella kun oli paljon megalomaanisia nähtävyyksiä ja suuria aukioita ja puistoja. Olisi ollut kivempi ja kätevämpi yöpyä alueella, missä on paljon pieniä kujia ja ihania putiikkeja. Onneksi läheltä lähti metro ja vieressä oli kätevä kaupunkipyöräpiste Vélib.


IMG_7374

Ensimmäisenä lomapäivänä lähdettin tutustumaan kaupunkiin ottamalla kiintopisteeksi Eiffel-torni. Päivä oli keväisen lämmin, mutta melkoisia tuulenpuuskia tuli silloin tällöin nostattaen ilmaan kunnon hiekkapölypilviä.


 Eiffel vakuutti kauneudellaan, mutta pitkät jonot eivät houkutelleet meitä kuitenkaan kipuamaan torniin näköaloja katselemaan. Ostettiin tornin lähellä olevasta kioskista ylihintaista kahvia ja croissantia. Pariisissahan syöminen ei ole halpaa huvia oikein missään. Mutta maut olivat kyllä kohillaan, pahaa ruokaa en reissun aikana maistanut kertaakaan 🙂

Katsottiin valmiiksi Eiffelin lähellä oleva kaupunkipyöräpiste, ja jatkettiinkin pyörillä matkaa Eiffeliltä toiselle puolelle Pariisia halkovaa Seine-jokea. Pyörän vuokraaminen oli helppoa pienten alkukankeuksien jälkeen. Luottokortilla tämäkin touhu onnistui, ja pyörän vuokraamisesta meni päiväkohtainen 1,70€ hinta, minkä lisäksi veloitus meni käytetyn ajan mukaan. Pyörän tuntihinta nousi sitä mukaa kun käyttötunteja kertyi, eli ihanteellisinta olisi ollut mennä pyörällä vuokrauspisteestä toiseen, koska ensimmäinen puolituntinen oli ilmainen. No, emme tästä ottaneet liikaa stressiä – ei se kovin kallista touhua ollut missään tapauksessa ja huomattavasti miellyttävämpi väline tässä raskaassa olotilassa kuin kävely.

IMG_7395

Pyörien kanssa olikin kätevää kiertää useimmat tärkeimmät nähtävyydet pysähtyen välillä syömään pientä suolaista, kuten croissanteja tai patonkeja ranskalaiseen tyyliin. Kuvassa ollaan pysähdytty Riemukaarelle ja ihmeteltiin pitkä tovi sen ympärillä olevia kaoottisia liikennejärjestelyjä!

Matka jatkuu Riemukaarelta kohti Notre Damea, pysy linjoilla 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s